1950-luku on jäänyt mieliimme viattomana aikana, jolloin elämä oli vielä jotenkin rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa. 1950-luku oli myös ensimmäinen nuorison vuosikymmen. Vasta silloin saimme varsinaisen nuorisokulttuurin. Rock’n roll ja farkut symboloivat nuorten esiinmarssia.
Monet kaipaavat tätä nostalgisen vuosikymmenen tunnelmaa. Ajan vaatteet ja astiat ovat haluttuja, 1950-luvun musiikkia kuunnellaan edelleen, ja jotkut jopa sisustavat kotinsakin kokonaan ajan aidoilla huonekaluilla ja muilla tavaroilla.
Aurinkolasit ovat silmälasien kaltaiset lasit, joissa on tummennetut linssit. Aurinkolaseja käytetään estämään auringon häikäisyä.
Nämä kaksi asiaa yhdistämällä on saatu aikaiseksi viehkeän naiselliset, 50-luvun tyyliin sopivat aurinkolasit.
5,99 €