Frozen- juliste Olafin, Annan ja Elsan kuvilla

Frozen- juliste Olafin, Annan ja Elsan kuvilla

Frozen Alpine- juliste

Elsan ja hänen sisarensa Annan hurja tarina kerrotaan Disneyn elokuvassa Frozen – huurteinen seikkailu. Frozen – huurteinen seikkailu on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen Walt Disneyn animaatioelokuva. Elokuva oli suuri arvostelu- ja kassamenestys. Elokuva palkittiin sekä parhaan animaatioelokuvan, että kappaleen ”Let It Go” Oscar-palkinnoilla vuonna 2014.
Elokuvan jatko-osa, lyhytanimaatio Frozen – kuumetta, julkaistiin vuonna 2015. Elokuvasta on kehitteillä myös kokopitkä jatko-osa, jonka on tarkoitus saada ensi-iltansa marraskuussa 2019.
Elsa on Arendellen kuningaskunnan kruununperijä. Hän on syntynyt taianomaisten voimien kanssa, joiden avulla hän voi hallita jäätä ja lunta.
Anna puolestaan on Arendellen kuningaskunnan elämänmyönteinen ja iloinen prinsessa.
Prinsessa Elsan luoma lumiukko Olaf on etelän lämmöstä haaveileva ja lämpimiä halauksia toivova sympaattinen ja taatusti toivottu hahmo vaikkapa synttärijuhlissa.
Frozen- aiheisella seinäjulisteella somistat juhlatilan tyyliin sopivaksi.

Sisältää:

Frozen- aiheisen seinäjulisteen ( 150*70 cm)